See on Scoop.itMobie OnEdu oppilaitokset Suomessa

Oletko kuullut viime päivien isoimman teknologiauutisen? Google lopettaa heinäkuussa Google Reader -palvelunsa. Valtaosalle meistä Google tarkoittaa vain hakua ja mailia. Raederin lakkauttaminen on kuitenkin merkki yhden verkon aikakauden lopusta.

Jukka Sormunen‘s insight:

Tässä yksi lukuisista esimerkeistä sosiaalisen median käytön ongelmista opetuksessa. Opettajan tekemät RSS syötteiden lukulistata eivät ole enää käytettävissä, kun iso Google teki päätöksen että Google Reader palvelu lakkautetaan. Opettajan tehty työ ko. työkalulle haihtuu ilmaan tai sitten alkaa vimmattu siirtäminen ehkä verkosta löytyvälle toiselle ilmaiselle työkalulle. Samaisia esimerkkejä lienee satoja.

Tämä on kohtalaisen järjetöntä touhua ollut kymmenen vuotta ja tämä lienee yksi monista syistä miksi oikea e-oppimateriaalin kehittyminen ei ole edennyt ja opetuskäytön TVT ei ole juurtunut opettajien työkalupakiin.

Olen itse vakuuttunut OnEdu palvelusta ja sen toiminnoista siinä määrin, että rakennan erilaiset e-oppimisen polut, tehtävät ja itseohjautuvat tentit sen varaan. Eli oman aineen runko sijaitsee tällähetkellä maailman parhaalla html5 responsiisivisella oppimisalustalla ja höystän sitä sopivasti joillain media syötteillä sekä some työkaluilla. Yksi parhaimista on juurikin oppiva RSS syötteenlukija, joka OnEdu järjestelmässä on.

Nyt voin kerätä kymmeniä ja satoja RSS syötteitä omaan mediapankkiin ja asettaa jokaiselle kurssille oman hakusanaston. Tällöin OnEdun oppiva RSS lukija seuloo juuri ne uutisotsikot kurssin etusivulle, jotka liittyvät opetettavaan aiheeseen.

Keitän aamukahvit ja luen oman oppiaineeni uusimmat uutiset suoraan omasta e-Opin muokaamastani e-oppikirjastani!

See on www.hs.fi